Tänään itkeä pirautin ensimmäisen kerran koko sairaalareissulla. Ihan aamun avaukseksi. Kaiketi takana on se että on ruvettu puhumaan keskussairaalaan pääsemisestä - ei se että en haluaisi sinne, vaan se että siirto tarkoittaa kotiin pääsyä jonkin ajan kuluttua. Tämä kaikki sittenkin loppuu.

Aluillaan on myös varmasti ajatustyö, jota olen lykännyt kuukausitolkulla.Niin ja tähän uuteen juttuun tottuminen - se etten syö, juo tai puhu kunnolla. Toivon tietysti ettei tämä vatsalaukkuavanne ole pysyvä ja äänikin varmaan paranee. Mutta miten jaksan uutta arkeani syöttöletkujen ja ruiskujen kanssa kun pääsen kotiin?

PEGin laiton jälkeen olin pari päivää melkoisen kipeä. Pallea oli tosi arka ja kivut välillä kovat.Nyt onneksi hellittämään päin. Ensimmisenä ruokailupäivänä sain 20ml/tunti ruokaa aamusta iltaan, seuraavana 30 ja nyt on menossa 50,huomenna on tarkoitus nostaa 80ml ja vielä yksi nostopäivä,en vaan muista mikä on tavoite. Käytännössä tämä tarkoittaa että olen ollut viime päivät nälissäni, koska en pysty "syömään" riittävästi ruokaa. Painokäyrä on kääntynyt odotetusti taas laskusuuntaan.

Toinen ongelma on se, että en pysty nielemään kaikkea sylkeä mikä erittyy, vaan joudun vähän väliä syljeksimään. Lisäksi yskittää kovasti, koska vedän välillä sylkeä henkeen tai vaikkapa harjoituskiisseliäni, enkä jaksa yskiä kaikkea pois. Menossa on nyt limaa irroittava lääkitys sekä sängyn vieressä hurisee härveli joka puksuttaa höyryä. Voi kun saisi tämän rohisemisen ja räkimisen pois päiväjärjestyksestä.