Joulua on tullut vietettyä. Ei ihan aikaisemmalla innolla, mutta hössöttämättä. Ei ole oikein jaksanut kiinnostaa onko kuusi suorassa ja pöytäliina kunnolla silitetty. En ole joulutunnelmasta osattomaksi jäänyt, mutta vain kaikkein tärkeimmät asiat ovat tulleet tehdyiksi.

Olen ollut oikeastaan hämmästyttävän tyyni. Jossain vaiheessa joulupäivää alkoi tuntua, että itkettää. Poru pääsi Puolison kaulaa vasten niin, että taidettiin molemmat vähän kastua. En oikein osannut edes sanoa miltä tuntuu tai mikä nimenomainen ajatus se nyt onkaan joka vaati päästä ilmoille. Puoliso sanoi sen mitä en tiennytkään haluavani kuulla "Tää ei oo sun viimeinen joulu". Itku loppui siihen. Viime päivät on ollut levollinen olo. Vaikka järjellä ajatellen riskejä on järkyttävän paljon. Tärkeintä on nyt yhdessä sitkeästi uskoa että tämä on mahdollisuus jatkaa elämää.