Tänään tuntui, että oli ensimmäinen päivä sitten MRI-uutisten jolloin arki sujui kutakuinkin normaalisti.

Eilen olin todella vihainen ja pahantuulinen kurjalle elämälle. Itkin pariin otteeseen. Kiusasin puolisoa. Mutta täytyy sanoa, että eipä suostunut olemaan mikään kärsivä marttyyrisankari ja sain ihan samalla mitalla takaisin. Ollaan molemmat aika herkillä ja hukassa miten toiseen pitäisi suhtautua. Poden outoa huonoa omaatuntoa ja kuulen toisen sanoissa syytöksiä. Puoliso pohti olisiko joku tekemiseni aiheuttanut aortankaaren leviämisen. Otin sen syytöksenä. Vedin kunnon pultit. Riehuin ja sitten vaeltelin ympäriinsä synkkänä. Kaiken huipuksi Puoliso kehtasi valittaa että joutuu yksin tekemään kaikki kotityöt. Kurja veto, eikö täällä saa ihminen edes kuolemaa tehdä rauhassa.

Aamulla olo oli jo ihan toinen. Olen pessyt pyykkiä ja kaivatunut kotimme mystisiin komeroihin, joihin on kasautunut merkillistä roinaa. Lajitellut jätesäkkeihin ja kirppariläjään tavaraa. Ihmetellyt lasten hilpetöörejä ja katsellut piirustuksia. 

Huomenna vien iltapäivällä juniorin uintiterapiaan. Uiminen on kuulema talven paras asia, heti joulun jälkeen.