Kaikkeen sitä ihminen joutuukin. Nimittäin se PEG-letkun laitto. (Tiesinhän minä että tähystämällä se laitetaan ja vatsassa roikkuva letku on parempi kuin nenästä roikkuva.)

Menin urheasti kaikin lääketieteen keinoin rauhoiteltuna. Vaan empä  muista kakoneeni niin hirveästi koskaan. Ensin tähystettiin, sitten tehtiin puudutuksessa reikä vatsapeitteen läpi mahalaukkuun. Reiästä laitettiin naru mahaan, joka tuli suusta ulos kun tähystin vedettiin pois. Sitten kiinnitettiin PEG-letku stoppareineen suusta ulos tulevaan  päähän ja nykäistiin narun vatsanpuoleisesta päästä suun kautta letkuhärpäke paikalleen. Toimenpide oli nopea  ja melko kivutonkin. Mutta että voi ihmisen lapsi kakoa - lienee toisaalta hyvän merkki. Onpahan jotain toimivaa hermotusta kurkussa kun kerran yökkäyttää. Vaan nopeita olivat,  vaikka pidin  toimenpidettä ikuisuuden mittaisena. Oikeasti oli ohi kymmenessä minuutissa. Taitavia lääkäreitä jälleen. Siitä kiitos.

Ääni on edelleen pieni. Ruoka menee PEGin kautta ja nesteet suoneen.Yritän pari kertaa päivässä harjoittaa nielua kiisselimäisellä harjoitusnesteellä, jos se vaikka vielä heräisi eloon.

Foniatrin mukaan jos vuoden kuluttua tilanne on edelleen sama on tila pysyvä.Hermot palautuvat hitaasti.

Muutoin elämä on kääntymässä mallilleen. Onnistun jo välillä pitkästymään täällä - olen sen verran pirteä.