Haikein mielin, mutta kuitenkin. Ihana ,rakas isoäitini kuoli reilu viikko sitten.

 Olen ollut sellainen onnentyttö, että olen saanut pitää omat isovanhempani pitkään. Toinen vaareistani menehtyi hieman yli kuusikymppisenä ja häntä en ole koskaan tavannut. Faari eli 86- vuotiaaksi ja mummut 91- ja 96-vuotiaiksi.

Monesti ehdin mummelin kanssa ajankulumisesta ja kuolemasta puhua, mutta silti sen kaikki voipaisuutta ei jaksa millään ymmärtää. Minä sain pitää elämänpiirissäni viisasta ja hellää isoäitiä, jolla ajatus ja ajantaju säilyi kirkkaana ihan lähtöhetkille saakka. Kuolemanhetkestä puhuttiin ja siitä että sitäkin voi kaivata, kun ruumis on kerta kaikkiaan liian vanha sielun asua. Sitä kai yritän tässä kierrellessä ja kaarrellessa sanoa, että minä olen elossa ja mummuni ei. Kertakaikkiaan sietämätöntä ja luonnonlakien mukaista - niinkuin pitääkin olla.

Levolle laske luojani, armias ole suojani.

Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi.

Amen