Pihamaalla ravistelin raivoisasti omenapuusta sinne juuttuneita omenoita alas. Sieltä ne ropisivat mukavasti kädenulottuville. Osa on vielä ihan hyvän makuisia olleista yöpakkasista huolimatta. Omenien kopsahdellessa päälle juolahti mieleen, että kohta on marraskuu - alkaa taas MRI-jännitys.

Eipä tarvitse harrastaa telkkarin Pelkokertoimia, elämäni on oikea Survival gamea ihan luonnostaan. Mistä se aina iskee, tämä hitonmoinen huolestus? Kesä on mennyt mukavasti (no ainahan sitä jotain pientä itsestään keksii) ja ahdistus ei ole kiusannut. Tiedänhän minä sen, että näin se menee joka kerta. Pelkään kuukauden päivät etukäteen ja olen sitten jälkeenpäin niin helpottunut, että nukun kolme päivää kuin pitkä matkan jälkeen.

Nyt yritän keksiä kivaa tekemistä, sillä ei pidä jäädä nuotioon makaamaan. Jos vaikka ompelisi vihdoin ne uudet sohvanpäälliset.