Taaksepäin kun rupeaa katselemaan huomaa kehitystä. Nyt pystyn jo kävelemään omin jaloin tietokoneaulaan. Puoliso lukee taustalla lehtiä ja hinaa rekvisiittaa perässä - eli happimaskia ja tippatelinettä.

Käyn itse vessassa ja suihkussa. Nukkuminen on niin ja näin. Luita kolottaa öisin. Myös isompaan huoneeseen siirtyminen on ottanut veronsa. Öisin on paljon levottomampaa.

Stressiä kyllä ylläpitää se mahdollisuus edelleen, etten enää pystyisikään syömään suun kautta ruokaa/juomaan. Se tarkoittaisi jonkinlaisen "napin" laittamista vatsapeitteen läpi ja siitä sitten voisin kippailla tarvitsemani ruuan sisuksiin. Pelottaa hemmetisti koko operaation ajatus, vaikka pieni toimenpide onkin. On mahdollista että jotkin hermot kurkun/äänihuulien alueelta ovat vaurioituneet,