Nyt ei enää montaa päivää leikkaukseen.  Olen yrittänyt valmistautua siihen tekemällä joitain välttämättömiä paperitöitä etukäteen (”terveiset” verottajalle yms.) ja järjestellyt arkistoni eli laittanut vuoden aikana pöytälaatikkoon kertyneet paperit mappeihinsa.

Minulla on myös tapaaminen lakimiehen kanssa, haluan näet tarkistaa että testamenttini on ok. Kuolla en aio, mutta jos nyt joskus niin käy ja etenkin kun lapset ovat vielä alaikäisiä. Ettei yhteiskunnan tarvitse asettaa lapsille edunvalvojaa valvomaan lasten etuja suhteessa eloonjääneeseen vanhempaan. Sellaisiakin tapauksia olen kuullut, jossa äidin kuoltua isä on joutunut pitämään kirjaa perheen kuluista lasten täysi-ikäisyyteen saakka koska puolisoilla ei ole ollut keskinäistä testamenttia kuoleman varalle.

Vaikeampi asia on vielä tekemättä. Nimittäin hoitotestamentti. ”Hoitotestamentti on henkilön tahdonilmaus omasta hoidostaan, jos hän vakavan sairauden, onnettomuuden tai vanhuuden heikkouden vuoksi menettää oikeustoimikelpoisuutensa.

Hoitotestamentissa määritellään ne tilat, jolloin luovutaan potilaan elämää lyhytaikaisesti pidentävistä, keinotekoisista elintoimintoja ylläpitävistä hoitotoimista.”

 Sen voi tulostaa esim. Stakesin tai vaikkapa HUSin sivuilta . Olen luvannut Puolisolle tekeväni sellaisen.

Kymmenen päivää ennen yliopistosairaalaan kirjautumista alkoi poskipäätä kolottaa. Eikös se perhana ollutkin hammas. Pitää totisesti jännitystä yllä ehtiikö juurihoitoni toimia ennen h-hetkeä. Soitin heti sairaalaan. Hammas pitää olla hoidettu niin että märkäpesäkkeitä ei ole, juurikanavat on aukaistu ja päällä on vähintään väliaikainen paikka. Ratkaiseva hammaslääkärikäynti on päivää ennen sisälle menoa. Voin sanoa että kyllä ottaa päähän jos tämän takia pitää aikaa siirtää. Ei pälli kestä. 

Kävin joulukuussa hammaslääkärissä ja kaikki oli silloin hienosti. Tietenkin just nyt pitää kehittää joku juurihoito, saaketti.

Juurihoidon olen kokenut joskus teinivuosina kerran aikaisemmin. En ymmärtänyt (heh) että pitää mennä hammaslääkäriin jos hammasta vihloo… Menin vasta kun oli pakko(en pystynyt syömään, nukkumaan enkä oikein muutakaan) ja kerta oli hikeä nostattava kokemus niin minulle kuin tuoreelle hammaslääkärille (kiljahdin aina varmuuden vuoksi kun hammaslääkäri liikahti) ja lopuksi purin vaivalla saadun hammaspaikan pirstaleiksi. Se käski purra napakasti. Lääkäri sanoi”Voi helvetti”.

Tämä kypsemmällä iällä koettu hoitokerta ei tuntunut missään – ennen kuin jälkeenpäin(muhkea poski ja kaamea jälkisärky). Hammaslääkäri ei kiroillut kertaakaan.