Menin sitten sinne hampaanpoistoon. Ikenestä nousi kivuttomasti ketkuttelun jälkeen solakka ja pitkä juurinen poskihammas.Yhdessä juuren kärjessä roikkui kuin langanpäässä pieni pallukka. Märkäpesäke itse! Tulehtunut hammas saatiin hienosti pois ja kuopasta tuli siisti. MUTTA (niin tietysti ja totta kai, miksi aina joku helvatun halvatun ”mutta”)yläleuan poskihampaan juuri ulottui hyvin lähelle poskionteloa,jonne tuli REIKÄ. Niiii in. Poistokuopasta poskionteloon on nyt suora yhteys. Testattiin ihan hammaslääkärissä. Pidin kiinni nenästä ja puhalsin. Ilma pärisi ulos hammaskuopasta.

Nyt odotan sitten taas perjantaita. Josko reikä katoaisi itsestään, ilman operointia. Yhteys ei kuulemma ole suotavaa – suussa mylläävät ruoat ja bakteerit yms kulkeutuvat reiästä poskionteloon ja aiheuttavat tulehduksia. Nyt toivon ettei tule nuhaa. Olen nimittäin lääkärin määräämällä niistokiellossa. Nenää ei saa turistella eikä sulkea nenäliinalla. Jos räkä valuu niin korkeintaan ylähuulen saa kuivata – tai pyyhkiä hihaan.

Sunnuntaina loppui antibioottikuuri. Ja tsemppimieli. Ihan kuin olisin mitoittanut kaiken jaksamisen ja touhottamisen voimavarat leikkaukseen asti. Nyt kun ensimmäinen sovittu aika kuluu umpeen ja tajuan ettei se tapahdukaan, on tyystin kuiviin rusennettu. Henkisesti ja fyysisesti.

Soitin vielä tänään sairaalalle että olihan se nyt näin. Juu. Oli se. Soitan sitten kun hammaslääkäri antaa terveen paperit. Kyllä elämä on kummallista.